Tuoreen lukiotutkimuksen mukaan parhaat arvosanat kirjoitettiin tänä keväänä jälleen Helsingissä. Suurten kaupunkien lukiot miehittivät muutenkin listan kärkipään, mutta yllätyksiäkin nähtiin muutamien pienten lukioiden toimesta.
Savitaipaleen lukio sijoittui vertailussa hienosti sijalle 107, mikä on 127 sijaa keskiarvon yläpuolella. Savitaipalelaisista oppilaista kilpailevista lukioista paremmin sijoittui paremmin ainoastaan Kimpisen lukio, jonka sijoitus oli valtakunnallisestikin loistava – 20. Silmiin pistävin suoritus lähilukioista oli Lauritsalan lukion sijaluku 406, koko porukan yhdeksänneksi viimeinen sija.
Vertailu perustui yo-kirjoittajien saamiin puoltoääniin, joista laskettiin lukiokohtainen keskiarvo. Tämä keskiarvo kertoo kirjoittajien keskiarvon.
Koko lista on luettavissa Helsingin Sanomien sivuilta:
Lukioiden paremmuusjärjestys vuonna 2009 (HS)





Yksi vastaus kirjoitukseen “Savitaipaleen lukio sijalla 107.”