Savitaipale

_

Savitaipale on piskuinen eteläkarjalainen kylä täynnä kaunista luontoa ja mielenkiintoisia ihmisiä.

Savitaipaleella ei ole juuri elämää. Siksi kuntalaiset tekevät ostoksensa, hankkivat palvelunsa ja viettävät paljon aikaansa “kaupungissa”, eli lähimmässä kaupunki-nimityksen ansainneessa kunnassa, joka on tässä tapauksessa Lappeenranta.

Naapurikunnista rakkain on Lemi, koska sieltä saa perunaa, särää ja huomattavasti edullisempaa hanakaljaa. Hanakalja houkuttelee pölhölän väkeä myös Luumäelle, koska siellä baarit ovat arkisin myöhempään auki. Suomenniemeläisiä lähinnä sorsitaan, koska varhaismenneisyydessä Savitaipale haaveili Suomenniemen nielaisemista itselleen, mutta ei siinä onnistunut. Taipalsaarella menee taas lähes kaikessa Savitaipaletta paremmin, siksi siitä ei edes kirjoiteta tämän enempää. Muita naapureita ovat Kouvola, Mäntyharju ja Puumala, mutta 100% pölhöläläisistä ei edes tiedä moisista naapureista.

Savitaipaleella on monipuoliset urheilun, mutta mitättömät kulttuurin harrastamismahdollisuudet. Suosituimmat kuntalaisten harrastukset ovatkin nestehukan esto, kädenvääntö ja karaoke. Uusimpina harrastuksina ovat päätään nostaneet myös curling ja Sahramin (paikallinen baari) biljardi. Kovimmat kuntalaiset jatkavat lauantaita sunnintaihin ja menettävät kaikki rahansa Sahramin pokeriturnauksissa. Lukemattomat pienet kylät mahdollistavat kylien väliset kilpailut edellä mainituissa lajeissa, mikä luo erityistä lisätunnelmaa kylän ilmapiiriin.

Luonto on merkittävä osa Savitaipaletta. “Keskustan” läheisyydessä on yksi Suomen kirkasvetisimmistä järvistä – Kuolimo. Kuolimolla pölhöläläiset onkivat nieriää ja pakoilevat venepoliiseja, jotka ajoittain häiritsevät rauhallista kesäpäivän viettoa. Savitaipaleella on myös puita ja sammalta.

Kuuluisimmat savitaipalelaiset ovat formulasekoilija Matti Kyllönen ja keihäänheittäjä sekä talousrikollinen Jonni Myyrä. Kova jätkä oli myös ihmiskallojen keräilijä ja kakan syöjä D. E. D. Europaeus. Kovimmat ja vanhimmat Savitaipale-intoilijat jaksavat vieläkin väittää, että Europaeus käytännössä keräsi Kalevalan, ja Lönnrot vain keräsi kunnian hommasta. Niinpä niin.

Mainos

Saviksen sää

Savitaipale
Melkein pilvistä
Melkein pilvistä
-10°C
Kosteus: 88%
Tuuli: 2 m/s EEI
Aurinko nousee: 8:18
Aurinko laskee: 16:28
Ennuste 7.2.2012
Päivällä
Lumisadetta
Lumisadetta
-7°C
Ennuste 8.2.2012
Päivällä
Kylmää
Kylmää
-13°C
 

Mitä mieltä?

Pitäisikö seurakunnan myydä maata kylpylähanketta varten?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...